Keula ja John Nurmisen Säätiö solmivat sopimuksen Itämeren suojelemiseksi – Yhteistyössä korostuu meriympäristön ja kulttuuriperinnön suojelu


31.3.2021

Osuuskauppa Keula on solminut yhteistyösopimuksen John Nurmisen Säätiön kanssa. Vuonna 1992 perustetun säätiön tavoitteena on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Keula on itsenäinen 31 000 asiakasomistajan omistama osuustoiminnallinen yritys, jolle paikallinen merihistoria ja meriympäristön hyvinvointi ovat ensiarvoisen tärkeitä. Rauman edustan saaristo on Selkämeren kansallispuiston keskeistä aluetta ja meri on rakas elementti kaupunkilaisille.

John Nurmisen laivanvarustajasuku on kotoisin Raumalta, joten Osuuskauppa Keula halusi solmia kumppanuuden juuri John Nurmisen Säätiön kanssa. Rauman edustalle upotettu Kuunari Uljas oli kauppias John Nurmisen rakennuttama purjelaiva, joka rakennettiin Raumalla ja edelleen upotettiin juhlallisesti Raumanmereen 70 vuotta sitten.

-John Nurmisen Säätiö parantaa Puhdas Itämeri -hankkeella Itämeren tilaa konkreettisesti, mutta säätiö on myös palkittu merellisen historian ja kulttuuriperinnön jakamisesta. Tämä oli meille tärkeä valintakriteeri raumalaisittain ajateltuna, kertoo Osuuskauppa Keulan toimitusjohtaja Mika Marttila.

Suojelusopimus on solmittu pitkällä tähtäimellä ja tukea voidaan osoittaa säätiölle niin kertalahjoituksin kuin keräysvaroinkin. Keula tulee mahdollistamaan myös asiakkaiden osallistumisen Itämeren suojeluun esimerkiksi pullonpalautusrahojen lahjoituksilla.

-Osuuskauppa Keula elää mukana asiakasomistajiensa arjessa monin eri tavoin. Tärkein tehtävämme on palvella laadukkaasti omassa liiketoimintaympäristössämme, mutta haluamme myös tehdä Rauman seudusta hieman paremman paikan elää erilaisten yhteistyömallien kautta, jatkaa Marttila.

Ympäristön ja ihmisten hyvinvointi pitää Rauman seudun elävänä ja osuustoiminnallisena yrityksenä Keula näkee tehtävänään tukea alueen vetovoimaa ja kilpailukykyä. Sopimus John Nurmisen Säätiön kanssa luo jälleen uudenlaisen mallin tukea paikallisuutta.

– Rauma elää ja hengittää Itämeren äärellä. Meistä jokainen vaikuttaa toiminnallaan Itämeren hyvinvointiin. Arjen valintojen lisäksi tarvitaan suuren mittaluokan toimia Itämeren pelastamiseksi ja merellisen kulttuuriperinnön vaalimiseksi. Kiitos Osuuskauppa Keulan ja asiakasomistajien, toimimme yhdessä joka päivä puhtaan ja hyvinvoivan Itämeren hyväksi ja varmistamme, että meren tarinat välittyvät eteenpäin tuleville sukupolville, John Nurmisen Säätiön varainhankintajohtaja Erkki Salo kiittää.

John Nurmisen Säätiö julkaisee Itämerestä kertovia tietokirjoja sekä järjestää muun muassa meriaiheisia näyttelyitä ja tapahtumia. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa puolestaan taistellaan Itämeren pahinta ympäristöongelmaa, rehevöitymistä vastaan.

Lisätiedot:
Osuuskauppa Keula, toimitusjohtaja Mika Marttila, puh. 044 733 0210

Kuva: Elmeri Elo