Kauttaaltaan uudistettu myymälä avaa ovensa tänään perjantaina
Osuuskauppa Keula vahvistaa tänä vuonna erityisesti maaseudun palveluverkostoaan. Pyhärannassa kylän ainoa kauppa on uudistettu läpikotaisin ympäristöarvoja ja yhteisöllisyyttä kunnioittaen.
Pyhärannan Salen uudistus on edennyt suunnitellusti. Kuluneen kuukauden aikana myymälä on tuotu puitteiltaan 2020-luvun ympäristöarvojen mukaiseksi. Keulan itse omistamassa kiinteistössä on luovuttu öljylämmityksestä ja siirrytty lämmittämään kylmälaitteiden hukkaenergialla, ilmalämpöpumpulla ja sähköllä. Myymälässä käytettävä sähkö on tuuli- ja vesivoimalla tuotettua uusiutuvaa energiaa ja valaistuksessa käytetään energiatehokasta led-tekniikkaa. Uudet kylmälaitteet toimivat hiilidioksidilla, ja ne on varustettu energiaa säästävillä ovilla.
S-ryhmä uudistaa parhaillaan Sale-myymälöidensä konseptia ja Pyhäranta on Suomen ensimmäisiä uudella ilmeellä ja toiminnallisuuksilla avattavia myymälöitä. Osuuskauppa Keula aikataulutti Pyhärannan uudistuksen siten, että uusi konsepti on käytettävissä. Lisätilaa myymälään saatiin remontissa noin 50 neliötä.
- Asiakaskokemuksen parantaminen on aina yksi uudistusten kulmakivistä. Saamme valikoimaan satoja uusia tuotteita ja myymälä on suunniteltu entistä toimivammaksi esillepanojen ja kalusteiden osalta, summaa toimialajohtaja Sami Junnila tyytyväisenä.
Pyhärannassa Salen palveluihin kuuluvat Postin ja Alkon palvelupisteet, Matkahuolto sekä apteekkikaappi. Asiakaskuntaan kuuluu vakiasukkaiden lisäksi paljon mökkiläisiä, joten kylän ainoan kaupan uudistaminen nähtiin tärkeänä myös yhteisöllisyyden näkökulmasta.
- Toivon, että kaupastamme muodostuisi jatkossakin mukava kyläläisten tapaamispaikka. Pyrimme pitämään peruspalvelut riittävän monipuolisena, jotta arki Pyhärannassa rullaisi mahdollisimman sujuvasti, lupaa Junnila.
Perjantaista alkaen uudessa myymälässä keskitytään turvallisen asioinnin varmistamiseen vallitsevassa koronatilanteessa. Avajaiskahvit Pyhärannassa juodaan toivottavasti viimeistään alkukesästä.
Lisätiedot:
toimialajohtaja Sami Junnila, puh. 044 072 1373