Tietoa meistä


Osuuskauppa Keulan omistaa 33 000 paikallista asiakasomistajaa

120-vuotias Osuuskauppa Keula on noin 33 000 asiakasomistajan omistama raumalainen yritys. Toimialue ulottuu Raumalta Euraan, Eurajoelle, Laitilaan, Pyhärantaan ja Säkylään. Keulan palveluksessa on noin 500 henkilöä. Liikevaihtomme on noin 185 milj. €. Keulan liiketoiminta-alueita ovat market- ja erikoistavarakauppa, ABC-liiketoiminta ja ravintolaliiketoiminta sekä S-Pankki.

Sinua palvelevat toimialueellamme yksi Prisma, seitsemän S-marketia, kahdeksan Salea, yksi ABC-liikennemyymälä ja kahdeksan ABC-automaattiasemaa, Emotion, Hyvä Olo -kauneuskeskus, Amarillo, kaksi Pressoa, PizzaBuffa, sekä kolme Hesburgeria. Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankkipisteet palvelevat omistajiamme Eurassa, Laitilassa ja Raumalla.

Osuuskauppa Keulan animoitu vuosikertomus 2023 >>

Osuuskauppa Keulan historia

Osuuskauppa Keula perustettiin vuonna 1903

27. lokakuuta 1903 raumalainen Otto Palen kutsui 30 käsityöläisten ja ammattiväen edustajaa koolle Raittiusyhdistyksen rakennukseen Kalatorin varrelle. Tämän yksimielisen kokouksen tuloksena perustettiin Rauman Osuuskauppa.

Osuuskauppaväen suurena haaveena oli oman liikerakennuksen saaminen Raumalle. Osuuskauppa ostikin 26.3.1906 päivätyllä kauppakirjalla Kalatorin Kauppakadun puoleisesta kulmauksesta kaupungin komeimpiin kuuluvan talon omistukseensa. Vuonna 1913 Rauman Osuuskaupalla oli jo yhdeksän myymälää.

Osuuskauppa Keula syntyy sulautumalla

Eurajoen, Lapin ja Hinnerjoen Osuuskaupat sulautuivat Rauman Osuuskauppaan vuonna 1966. Uusi Osuuskauppa sai nimekseen Keula. Osuuskauppa Keulan toimialue laajeni entisestään 1.4.1981, jolloin Euran, Kiukaisten ja Säkylän alueella toimiva Lännen Osuuskauppa sulautui Keulaan Kiukaista lukuun ottamatta. Vuonna 1992 Keula laajensi toimialueensa Laitilaan, kun S-market Artturin toiminta siirtyi Keulalle.