KASVATAMME TOIMINTAAMME JA HAEMME TIMANTTISEEN TIIMIIMME YHTÄ JALOKIVEÄ LISÄÄ!
Rauman Emotion ja Hyvä Olo -kauneushoitola hakee joukkoonsa kovan ammattitaidon omaavaa parturi-kampaamon palveluvastaavaa. Tähän tehtävään ei palkata suoraan koulun penkiltä, vaan edellytämme useamman vuoden työkokemusta ja näyttöä onnistumisesta vastuutehtävissä. Jos osaat hiusten lisäksi käsitellä erinomaisesti myös ihmisiä, tehdä tulosta ja johtaa esimerkillä, saatat olla etsimämme henkilö.
TEHTÄVÄN SISÄLTÖ
Asiakaspalvelu on työsi ydin. Osaat tuottaa asiakkaille odotukset ylittäviä palvelukokemuksia. Toimit ripeästi ja määrätietoisesti, työn laadusta tinkimättä. Myyt lisäpalveluita ja annat positiivisen asenteesi levitä ympärillesi. Toimit liikkeemme käyntikorttina – olet asiakkaalle Me, koko työryhmä, koko palvelu, koko liike. Työsi sisältää asiakaspalvelun lisäksi palveluiden ja toiminnan kehittämistä ja johtamista yhdessä muun esimiestiimin kanssa. Asetat tavoitteita ja varmistat omalla toiminnallasi, että työryhmä saavuttaa sille asetetut tavoitteet. Tehtävässä menestyminen edellyttää, että puutut rohkeasti ja nopeasti havaitsemiisi epäkohtiin, ohjaat toimintaa oikeaan suuntaan ja nautit yhdessä onnistumisesta.
TARJOAMME
Kaiken tarvittavan mahdollisuuteen menestyä ja kehittyä työssäsi. Näköalapaikan Rauman kovimmin kasvavassa parturi-kampaamossa sekä Suomen johtavassa kosmetiikkamyymälässä, alan huippuammattilaisten vetämät koulutukset ja mahdollisuuden edetä työssä. Se, miten hyväksi kehityt meillä, riippuu ainoastaan omista tavoit-teistasi. Kaupan päälle tulevat tietysti vielä S-ryhmän ja Keulan hulppeat henkilökuntaedut, joita voit hyödyntää kaikissa S-ryhmän ja sen kumppaneiden toimipaikoissa sekä S-Pankin palveluissa.
PALKKAUS
Tarjolla oleva tehtävä on vakituinen, 37,5h/vko sopimuksella. Työstä maksetaan erikoismyyjän palkkaa ja vastuulisää. Työt alkavat sopimuksen mukaan, mahdollisimman pian. Hakijoita haastatellaan hakuaikana, ja valinta tehdään heti sopivan henkilön löydyttyä. Tehtävään harkittavien hakijoiden osaaminen varmistetaan näyttökokein ja mahdollisin soveltuvuustestein.
LISÄTIEDOT JA HAKEMINEN:
Jätä hakemuksesi 30.6.2021 mennessä >> Siirry hakemukseen tästä
Lisätietoja antaa myymäläpäällikkö Kirsi Koskenvaara: kirsi.koskenvaara@sok.fi tai 044 733 0501 (arkisin klo 9–15).