20.5.2024
Osuuskauppa Keula investoi määrätietoisesti toimipaikkaverkostoonsa. Erityishuomiota kiinnitetään uuden rakentamisen rinnalla vanhojen kiinteistöjen perusparantamiseen energiatehokkaiksi, päästöttömiksi ja modernia tekniikkaa käyttäviksi yksiköiksi. Keulan uusin investointi kohdistuu Äyhön liikekeskukseen, jossa uudistus- ja perusparannustyöt käynnistyvät maanantaina 20.5.2024. Äyhön liikekeskuksen talotekniikan kokonaisuudistus ja ABC-aseman uusiminen kestävät kokonaisuudessaan noin vuoden ajan. Työt käynnistyvät tankkausasemalta ja erilaisia pihan kaivuutöitä suoritetaan koko kesän 2024 ajan. Osa töistä suoritetaan kesällä 2025.
ABC Äyhön tankkausasema suljetaan maanantaina 20.5., kun aseman purkutyöt käynnistyvät. Uudistustöiden kesto on arviolta 12-13 viikkoa, joten uudistettu asema pyritään saamaan auki elokuun aikana. Äyhön uudelle asemalle saadaan uutena polttoainelaatuna toivottu Eko E85. Lisäksi saatavilla ovat tutut tankkauslaadut E95, E98 ja Smart diesel. Samassa yhteydessä asemalle rakennetaan ABC-sähkölatauspiste.
Äyhön uuden suurteholatausaseman DC-kokonaisteho on 200kW, dynaaminen tehonjako kahdelle CCS-latauspisteelle. Latauspistekohtainen teho on max. 150 kW (400V) / 200 kW (800V). Lisäksi asemalta tulee löytymään 2 x Type2 peruslataus, max. 22 kW. Latauspisteelle asennetaan myös korttimaksupääte.
Uudistustyöt koskettavat Äyhöllä ensisijaisesti pihaa ja parkkialuetta. Asiakkaita pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta kaivuualueiden läheisyydessä. Äyhön S-market, Presso ja muut liikekeskuksen yksiköt palvelevat uudistustöiden ajan mahdollisimman normaalisti.
7.10.2024 | Tapahtumia
3.10.2024 | Keulan tiedotteita
1.10.2024 | Kampanjat