Prisman Huoltopiste on avattu


1.12.2021

Osuuskauppa Keula on avannut tänään 1.12. Rauman Prismaan huoltopisteen, jossa onnistuu luistinten teroitus ja profilointi sekä pyörän nastarenkaiden vaihto. Pyörähuollon avaamme myöhemmin tulevan talven aikana, kuitenkin hyvissä ajoin ennen kevään kiireistä sesonkia. Tavoitteena on helpottaa asiakkaiden kiireistä arkea tuomalla huoltopalvelut Prismakeskukseen muiden palveluiden lähelle. 

-Olemme saaneet paljon asiakastoiveita juuri korjauspalveluista ja luistinten teroituksista. Pyörämyyntimme kasvaa koko ajan kovaa vauhtia ja tekojäiden myötä myös luistinten säännöllinen huoltaminen on yleistynyt muidenkin kuin aktiiviharrastajien parissa, kertoo toimialajohtaja Sami Junnila.

Olemme palkanneet Keulan huoltopisteeseen ammattitaitoisia työntekijöitä ja jatkamme henkilökunnan kouluttamista talven aikana. Kehitämme nyt huoltopisteen palveluja ja etsimme raumalaisten tarpeisiin parhaiten sopivan palvelukokonaisuuden. 

-Osaava henkilökunta on avainasemassa. Tässä on syntynyt ihan uudenlaisia työpaikkoja meille Keulaan ja asiakasomistajan näkökulmasta on hienoa saada huoltopalveluistakin jatkossa Bonusta, Junnila toteaa.

Huoltopisteen aukiolot>>

Sisäänkäynti ulkokautta Prisman Kesäpihan vierestä