S-Päällikköhaku Osuuskauppa Keulaan käynnissä


13.8.2022

Oletko valmistunut hiljattain ammattikorkeakoulusta tai juuri valmistumassa? S-Päällikkö-valmennus on erinomainen mahdollisuus soveltaa oppimaasi käytäntöön ja kouluttautua samalla market- ja ravitsemiskaupan esihenkilön tehtäviin.

Voit hakea valmennukseen myös muulla ammatillisella tutkinnolla, kuin AMK-tutkinnolla, jos sinulla on vähintään kaksi vuotta työkokemusta palvelualalta.

S-Päällikkö-valmennus on vahvasti käytäntöön nojaavan tapa oppia. Valmennuksen aikainen työnkierto antaa sinulle erinomaisen kokonaiskuvan liiketoiminnan eri työtehtävistä ja niiden vaikutuksesta tavoitteiden saavuttamiseen. Samalla opit omista vahvuuksistasi ja kiinnostuksen kohteistasi, mikä auttaa sinua suuntautumaan itsellesi parhaiten sopivalle toimialalle.

Työssäoppimisen lisäksi valmennus sisältää myös verkko-opintoja, oppimistehtäviä ja lähijaksoja, joiden aikana eri alueosuuskauppojen S-Päällikkö-valmennettavat kerääntyvät yhteen opiskelemaan päällikön työssä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä tutustumaan muiden alueosuuskauppojen toimintaan. Lähijaksot ovat erinomainen tilaisuus verkostoitua S-ryhmään jo valmennuksen aikana.

S-Päällikkö-valmennus antaa sinulle hyvät valmiudet toimia erilaisissa osuuskaupan esihenkilön tehtävissä. Valmennuksen tavoitteena on, että valmennettava työllistyy tulevaisuudessa Osuuskauppa Keulan tulosvastuullisiin tehtäviin, kuten marketpäällikön, ABC-liikennemyymäläpäällikön tai ravintolapäällikön tehtäviin.

S-Päällikkö-valmennus kestää reilun vuoden, alkaen marraskuussa 2022 ja päättyen tammikuussa 2024. Valmennusaika on palkallista. Kaikkien koulutukseen valittavien kanssa tehdään kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.

Jos olet miettinyt päällikön uraa market- tai ravitsemiskaupan alalla ja sinulla on aikaansaava ote työhön, on S-Päällikkö-valmennus sinua varten. Jätä hakemuksesi 31.8.2022 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Työkokemuksestasi voit kertoa liittämällä hakemukseen ansioluettelosi ja itsestäsi vastaamalla kyselylomakkeen kysymyksiin.

Kirjallisten hakemusten perusteella jatkoon valittaville henkilöille järjestetään ryhmähaastattelut Osuuskauppa Keulan konttorilla viikolla 36. Osa ryhmähaastatelluista hakijoista lähetetään ulkopuolisen yhteistyökumppanin henkilöarviointiin, jotka toteutetaan viikoilla 37-38. Lopulliset valinnat teemme henkilöarviointien tulosten ja niitä täydentävien henkilökohtaisten haastattelujen perusteella viikoilla 39-40. Muutokset aikatauluun mahdollisia.

Lisätietoja Osuuskauppa Keulan S-Päällikkö-valmennuksesta antavat marketkaupan toimialajohtaja, Sami Junnila: 044 072 1373 ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja, Tanja Paloluoto: 044 031 3160. He vastaavat kyselyihin seuraavina ajankohtina:

ma 15.8. klo 10-12

ke 17.8. klo 14-16

ti 23.8. klo 14-16

to 25.8. klo 12-14

Keulan työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden tarinoita: https://keulahahmo.fi

S-Päällikkö-valmennus: https://s-ryhma.fi/tyopaikat/korkeakouluopiskelijat/s-paallikko

S-ryhmä työnantajana ja henkilöstöedut: https://s-ryhma.fi/tyopaikat/miksi-s-ryhmaan