
OSUUSKAUPPA KEULA 120 VUOTTA
Yhtä arkea ja juhlaa vuodesta 1903
Mitä jos meillä olisi kauppa, jonka omistaisimme itse?
Näin tuumattiin vuonna 1903, kun raumalainen Otto Palen kutsui 27. lokakuuta 30 käsityöläisten ja ammattiväen edustajaa koolle Raittiusyhdistyksen rakennukseen Kalatorin kulmassa. Tämän yksimielisen kokouksen tuloksena perustettiin Rauman Osuuskauppa.
Osuuskauppaväen suurena haaveena oli oman liikerakennuksen saaminen Raumalle. Osuuskauppa ostikin 26.3.1906 päivätyllä kauppakirjalla Kalatorin Kauppakadun puoleisesta kulmauksesta kaupungin komeimpiin kuuluvan talon omistukseensa. Vuonna 1913 Rauman Osuuskaupalla oli jo yhdeksän myymälää.
Osuuskauppa Keula syntyy
Eurajoen, Lapin ja Hinnerjoen Osuuskaupat sulautuivat Rauman Osuuskauppaan vuonna 1966. Uusi Osuuskauppa sai nimekseen Keula. Me asiakasomistajat omistamme tämän osuuskaupan tänäkin päivänä ihan itse. Osuuskauppa Keulan toimialue laajeni entisestään 1981, jolloin Euran, Kiukaisten ja Säkylän alueella toimiva Lännen Osuuskauppa sulautui Keulaan Kiukaista lukuun ottamatta. Vuonna 1992 Keula laajensi toimialueensa Laitilaan, kun S-market Artturin toiminta siirtyi Keulalle.
Juhlavuosi täynnä etuja ja elämyksiä
Juhlistamme Osuuskauppa Keulan 120-vuotista historiaa ja muistelemme, mitä kaikkea tämä reilusti yli vuosisata sitten syntynyt innovaatio mahdollistaa asiakasomistajien ansiosta. Luvassa on koko juhlavuoden 2023 ajan rahanarvoisia etuja, elämyksiä ja arvontoja.
120 JUHLAETUA S-MOBIILIIN - VAIHTUVAT EDUT JOKA KUUKAUSI >> Lue lisää
120 EURON LIITTYMISEDUT UUDELLE ASIAKASOMISTAJALLE >> Lue lisää
120 JUHLAVUODEN KUUKAUSIARVONTA S-ETUKORTTIA KÄYTTÄNEIDEN KESKEN >> Lue lisää
KESÄLLÄ KEULITAAN VIHREILLÄ HINNOILLA >> Lue lisää
SPORTTIA JA KULTTUURIA VIHREÄÄN ETUHINTAAN >> Lue lisää
SENIORIEN RUPATTELUT
Kutsuimme Keulasta eläköityneitä työntekijöitä muistelemaan menneitä vuosikymmeniä. Rupattelut tallennettiin videolle 28.3.2023 Rauman Amarillossa. >> Lue lisää
Seuraathan kanaviamme myös sosiaalisessa mediassa:
Osuuskauppa Keula | Facebook
Osuuskauppa Keula (@osuuskauppakeula) • Instagram-kuvat ja -videot
Osuuskauppa Keula | LinkedIn