Osuuskauppa Keula laajentaa Rauman Prisman palveluita avaamalla oman kukkakaupan kodin- ja sisustusosaston yhteyteen. Tavoitteena on laajentaa kukka- ja viherkasvivalikoimaa entisestään sekä vastata asiakastoiveisiin persoonallisten ja paikan päällä sidottujen kimppujen ja asetelmien toteutuksista.
Kodin, pihan ja puutarhan tuoteryhmät ovat yksi eniten kasvavista kysyntäalueista Prisman käyttötavarakaupassa.
-Olemme saaneet jo pidemmän aikaa toiveita kukkavalikoiman laajentamisesta. Asiakkaamme haluavat itse vaikuttaa esimerkiksi kimpun ulkonäköön ja kokoon. Haluamme vastata kysyntään ja mahdollistaa asioinnin kukkakaupassa Prisma-käynnin yhteydessä, kertoo Osuuskauppa Keulan toimialajohtaja Sami Junnila.
Prisman kukkakauppa tulee palvelemaan seitsemänä päivänä viikossa ja käyttötavaraosastolle tullaan palkkaamaan lisää kukka- ja puutarha-alan ammattilaisia.
-Floristien rekrytointi avataan lähipäivinä. Kyseessä on lisäpalvelu, jonka haluamme hoitaa ammattitaitoisesti. Palkattava henkilökunta on osa Prisman työryhmäämme eli toimenkuva on hyvinkin monipuolinen, toteaa Junnila
Uusi kukkakauppa rakennetaan käyttötavarasisäänkäynnin välittömään läheisyyteen nykyisen LukkoShopin toiselle puolelle. Valikoimaan saadaan käsin sidotut kukkakimput, asetelmat, seppeleet ja muistokukat. Kukkakaupan tuotteita on mahdollista tilata myös kotiin tai suoraan kukkia saavan osoitteeseen. Kukkakaupan ostoista maksetaan myös osuuskaupan Bonusta ja maksutapaetua.
-Prismakeskuksen asiakasmäärä on yli 50 000 asiakasta viikossa. Osalle heistä kukkakauppaan lähteminen erikseen on liian aikaa vievää tai vaivalloista. Uskomme, että kaupassakäynnin yhteydessä on mukavaa ostaa kimppu itselle tai läheiselle, summaa Junnila.
Prisman kukkakauppa avataan alkuvuodesta 2024.
Lisätiedot: toimialajohtaja Sami Junnila, puh. 044 072 1373
Osuuskauppa Keula ottaa käyttöön Prisman verkkokaupan myymälänoudon ja Kehätieltä voi noutaa ruokaostokset 24/7
Prisman myymälänoudosta haetaan tuotteita sähköpyöristä puubriketteihin
Maailmalla on yleistä tilata verkkokauppatilaukset kotiin, mutta suomalaiset ovat noutokansaa. Nyt Osuuskauppa Keula avaa 1.11. Rauman Prismaan verkkokauppatilausten noutolokerot, joista prisma.fi -osoitteesta tilatut käyttötavarakaupan ostokset voi noutaa 12 tunnin kuluttua tilauksesta. Ruoan verkkokaupan tilaukset ja noudot jatkuvat entiseen tapaan s-kaupat.fi -sivuston kautta.
Kehätien S-marketin pihaan nousee puolestaan ympäri vuorokauden palvelevat ulkolokerikot. Ruoan verkkokaupan tilaukset voi jatkossa noutaa kaupan pihalokerikoista, milloin itselle sopii. Tilaukset tulee tehdä s-kaupat.fi -sivuston kautta. Lokerikot saadaan käyttöön marraskuun aikana.
Myymälänouto on Prisman verkkokaupan uusi toimitustapa, jossa asiakas valitsee ja maksaa tuotteet verkossa ja noutaa tuotteet myymälästä viimeistään 12 tunnin kuluttua tilauksesta. Tavoitteena on lyhentää toimitusaikaa tulevaisuudessa jopa pariin tuntiin.
– Myymälänouto on asiakkaille maksuton, nopea ja luotettava vaihtoehto, eivätkä paketit uudelleenohjaudu eri toimipaikkaan. Odotamme myymälänoudon kipuavan verkkokaupan suosituimmaksi toimitustavaksi, toimialajohtaja Sami Junnila kertoo.
Myymälänouto on myös ekologinen toimitustapa, sillä tuotteita ei juurikaan pakata vaan esimerkiksi pahvilaatikossa oleva tuote tai paistinpannu laitetaan noutolokeroon sellaisenaan.
Kun ostokset ovat noudettavissa, saa asiakas nouto-ohjeet tekstiviestillä. Noudon takaraja on kolme päivää.
Myymälänoudon lisäksi asiakas voi joko noutaa tuotteen myymälästä itse, varata tuotteen puhelimella tai tilata tuotteet postitse.
Nouto sopii suomalaisten arkeen
Prisman myymälänoutoa pilotoitiin S-ryhmässä viime kesänä ja tulosten perusteella nouto on suomalaisille mieluinen toimitustapa ja vaikuttaa sopivan suomalaisten arkeen.
– Ostosten nouto ylipäätään sopii suomalaisille, koska sen voi sovittaa omiin aikatauluihin eikä noutaessa tarvitse välttämättä tavata ketään. Vaikuttaa siltä, että olemme melkoisia noutolokerikkofaneja, Junnila hymyilee.
Prismojen henkilökunnalle myymälänouto tuo vaihtelua työtehtäviin.
–Meidän työporukka on uudistuksesta innoissaan ja myymälänoutoa on harjoiteltu niin, että kaikki osaavat myymälänoutotilauksen vaiheet alusta loppuun. Keräilyn avuksi kehitetty työkalu tuo tekemiseen myös pelillistä elementtiä, Sami Junnila kertoo.
–Kehätiellä taas ruoan verkkokaupan ulkolokerikko tuo joustavuutta ja helppoutta arkeen esimerkiksi vuorotyöläisille. Ulkolokerikoissa on omat säilönsä eri lämpötiloja vaativille tuotteille, Junnila selvittää ja toteaa, että tavoitteena on ennen kaikkea palvella Keulan asiakasomistajia mahdollisimman hyvin.
Kuvassa Osuuskauppa Keulan S-market Kehätiellä, jossa lokerikon pohjatyöt ovat jo valmistuneet.
Osuuskauppa Keulan virallista 120-vuotissyntymäpäivää juhlitaan perjantaina 27.10. Kutsumme kaikki asiakkaat tuolloin herkullisille munkkikakahveille. Kahvit tarjoillaan jokaisessa Osuuskauppa Keulan yksikössä/liikekeskuksessa klo 10-18 välisenä aikana.
Lämpimästi tervetuloa!
Starshipin robotit kuljettavat ruokaostoksia Rauman keskustan alueella S-kaupat -mobiilisovellusta käyttäville asiakkaille.
Osuuskauppa Keula ja Starship Technologies solmivat keväällä yhteistyösopimuksen robokuljetuksista Raumalla. Kuljetusten piti käynnistyä jo juhannusviikolla, mutta aloitusaikaa jouduttiin viime hetkillä siirtämään robottien kulkuun liittyvistä kartoitussyistä. Nyt kaikki on valmista ja ostoksia aletaan kerätä Lahdenkadun ja Syväraumankadun Saleista torstaista alkaen. Toimitusaluetta laajennetaan myöhemmin muihin kaupungin Saleihin robottikuljetusten kokemusten perusteella.
– On tärkeää, että kuljetukset toimivat alusta alkaen täysin luotettavasti. Robottien täytyy varmuudella tietää mihin ovat menossa, joten Starshipin piti ottaa pieni aikalisä kartoituksessa, summaa Osuuskauppa Keulan marketkaupan toimialajohtaja Sami Junnila.
Virolainen Starship on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja ja heidän robottinsa ovat hoitaneet jo yli viisi miljoonaa toimitusta.
Starshipin kuljetusrobotit lähtevät toimittamaan ostoksia asiakkaan määrittelemään toimitusosoitteeseen minuuttien kuluessa tilauksesta S-kaupat -sovelluksessa. Robottikuljetukset käynnistyivät tänä kesänä usean osuuskaupan alueella ja kokemukset ovat olleet erinomaisia.
– Robottimme tarjoavat asiakkaillemme nopean, kätevän ja ympäristöystävällisen tavan tehdä ruokaostoksia. Koska akkukäyttöiset robotit ovat vihreämpi vaihtoehto kuin hyppääminen autoon jääkaapin täyttämiseksi, ne myös vähentävät paikallisia ilmansaasteita, sanoo Starship Technologiesin liiketoiminnan kehittämispäällikkö Sandra Beaumont.
Salessa nopeus ja helppous ovat arkipäivää
Robokuljetukset tilataan S-kaupat-mobiilisovelluksen kautta. Salen henkilökunta pakkaa tilatut ostokset ja lastaa ne robotin kyytiin. Kuljetusta voi seurata sovelluksen kautta reaaliaikaisesti ja asiakas saa lisäksi ilmoituksen puhelimeensa tilauksen saavuttua perille. Robotin päällä oleva kansi aukeaa sovelluksen avulla. Robotit toimittavat tilauksia noin parin kilometrin säteellä Sale-myymälästä ja tilaukset tulevat jopa tunnissa perille.
Robotti käyttää tekoälyä sopivan kuljetusreitin suunnitteluun. Reitti kulkee jalankulkijoille tarkoitettuja väyliä pitkin ja robotti tunnistaa mahdolliset esteet sekä ihmiset ja ajoneuvot ja osaa toimia liikenteessä. Robotit ajavat 99 prosenttia ajasta itsenäisesti, mutta ihmiset tarkkailevat niiden toimintaa ja voivat ottaa hallinnan itselleen koska tahansa.
Faktoja kuljetusroboteista
- Kuljetuksen hinta alkaen 3,90 € (tutustumistarjous 1,90 €)
- Robottien toimitusalue on muutaman kilometrin säde Sale-myymälästä.
- Robokuljetukset ovat paikallispäästöttömiä.
- Robotti painaa noin 36 kiloa ja voi kuljettaa kerralla 2 ruokakassillista tai 9 kilogramman painosta ostoksia.
- Sähköllä toimiva päästötön robotti tarkkailee ympäristöään 12 kameran, ultraäänisensoreiden ja tutkien avulla. Se hyödyntää tietokonenäköä ja teknologiaa, joka tunnistaa eri esteet. Robotti pysähtyy nopeasti esteen havaittuaan. Tekoälyn avulla se oppii koko ajan lisää ympäristöstään.
- Maailmalla Starship-robotit ovat tehneet jo yli 5 miljoonaa toimitusta. Robotit tekevät yli 140 000 tienylitystä eri puolilla maailmaa joka päivä, mikä tarkoittaa kolme ylitystä per sekunti.
Lisätiedot
Osuuskauppa Keula, toimialajohtaja Sami Junnila puh. 044 0721 373
Osuuskauppa Keula, ryhmäpäällikkö Emmi Palm puh. 050 360 3943
Starship, Harri Kammonen, puh. 040 500 1120
PESUHALLIN RAKENTAMINEN EURAJOELLE VARMISTUI
Osuuskauppa Keula investoi uuteen S-marketiin ja ABC -kylmäasemaan Eurajoella. Eurajoen kunta vahvisti elokuussa rakennusluvan myös uudelle ABC Carwash -autopesuhallille. Kylmäasema on suunniteltu avattavaksi vuoden 2023 lopussa.
Kylmäaseman polttoainetarjonta laajenee Eurajoella nykyisestään. Uusia tankkauslaatuja ovat E85 eko, uusiutuva diesel Nero sekä moottoripolttoöljy. Lisäksi asemalle saadaan ABC-latauspisteet sähköautoille. Asemalle tulee sekä suurteho- että peruslatausmahdollisuus (2 kpl CCS sekä 2 kpl AC peruslataus max 22 kW / latauspiste, DC-kokonaisteho 200 kW, mikä jakautuu dynaamisesti kahdelle CCS-latauspisteelle).
Uusi yksikaistainen ABC Carwash on avoinna ympäri vuorokauden. Autopesuun uudistetulla Tallikedolla on oltu erittäin tyytyväisiä, joten odotukset Eurajoen osalta ovat korkealla.
Tankkauksen ohella autopesuja voi ostaa helposti ja nopeasti ABC -mobiilista tai kortilla maksutolpasta. ABC-mobiilissa ostettuja sarja- ja kuukausipesuja voi käyttää jatkossa kummassa tahansa Osuuskauppa Keulan yksikössä, Tallikedolla tai Eurajoella.
EDIT. ROBOTTIKULJETUKSIIN VIIVÄSTYS
Valitettavasti robottien käyttöönotto Raumalla viivästyy Osuuskauppa Keulasta riippumattomista syistä. Kuljetuksista vastaava Starship on ilmoittanut, että robottikuljetuksia ei pystytä ennakkotiedoista poiketen aloittamaan vielä juhannusviikolla. Tiedotamme uuden ajankohdan mahdollisimman pian!
Keula käynnistää Starshipin robottikuljetukset maanantaina 19.6. –> huom. ajankohta muuttunut
Osuuskauppa Keula ja Starship Technologies ovat solmineet yhteistyösopimuksen robokuljetuksista Rauman keskustan alueella. Kuljetukset käynnistetään juhannusviikolla Lahdenkadun ja Syväraumankadun Saleista. Lisäalueita muihin kaupungin Saleihin harkitaan, kun robotit ovat tutustuneet lähiympäristöön.
Virolainen Starship on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja. Starshipin kuljetusrobotit lähtevät toimittamaan ostoksia asiakkaan määrittelemään toimitusosoitteeseen minuuttien kuluessa tilauksesta. S-ryhmällä on aiempaa kokemusta robokuljetuksista. Pääkaupunkiseudun HOK-Elanto oli ensimmäinen toimija Suomessa, joka otti robottitoimitukset käyttöön Alepa-ketjussa vuonna 2022.
- Haluamme olla Raumalla edelläkävijä uusien päivittäistavarakaupan palveluiden osalta. Seurasimme kuljetusrobottien pilotointia pääkaupunkiseudulla, ja siellä saatu erinomaisen positiivinen palaute innosti meitäkin kokeilemaan, sanoo Osuuskauppa Keulan marketkaupan toimialajohtaja Sami Junnila.
- Robottimme, jotka ovat toimittaneet maailmanlaajuisesti yli neljä miljoonaa toimitusta, tarjoavat asiakkaillemme nopean, kätevän ja ympäristöystävällisen tavan tehdä ruokaostoksia. Koska akkukäyttöiset robotit ovat vihreämpi vaihtoehto kuin hyppääminen autoon jääkaapin täyttämiseksi, ne myös vähentävät paikallisia ilmansaasteita, sanoo Starship Technologiesin liiketoiminnan kehittämispäällikkö Sandra Sooläte.
Salessa nopeus ja helppous ovat arkipäivää
Robokuljetukset tilataan S-kaupat-mobiilisovelluksen kautta. Salen henkilökunta pakkaa tilatut ostokset ja lastaa ne robotin kyytiin. Kuljetusta voi seurata sovelluksen kautta reaaliaikaisesti ja asiakas saa lisäksi ilmoituksen puhelimeensa tilauksen saavuttua perille. Robotin päällä oleva kansi aukeaa sovelluksen avulla. Robotit toimittavat tilauksia noin parin kilometrin säteellä Sale-myymälästä ja tilaukset tulevat jopa tunnissa perille.
Robotti käyttää tekoälyä sopivan kuljetusreitin suunnitteluun. Reitti kulkee jalankulkijoille tarkoitettuja väyliä pitkin ja robotti tunnistaa mahdolliset esteet sekä ihmiset ja ajoneuvot ja osaa toimia liikenteessä. Robotit ajavat 99 prosenttia ajasta itsenäisesti, mutta ihmiset tarkkailevat niiden toimintaa ja voivat ottaa hallinnan itselleen koska tahansa.
Faktoja kuljetusroboteista
- Kuljetuksen hinta alkaen 3,90 €.
- Robottien toimitusalue on muutaman kilometrin säde Sale-myymälästä.
- Robokuljetukset ovat paikallispäästöttömiä.
- Robotti painaa noin 36 kiloa ja voi kuljettaa kerralla 2 ruokakassillista tai 9 kilogramman painosta ostoksia.
- Sähköllä toimiva päästötön robotti tarkkailee ympäristöään 12 kameran, ultraäänisensoreiden ja tutkien avulla. Se hyödyntää tietokonenäköä ja teknologiaa, joka tunnistaa eri esteet. Robotti pysähtyy nopeasti esteen havaittuaan. Tekoälyn avulla se oppii koko ajan lisää ympäristöstään.
- Maailmalla Starship-robotit ovat tehneet jo yli 4 miljoonaa toimitusta. Robotit tekevät yli 140 000 tienylitystä eri puolilla maailmaa joka päivä, mikä tarkoittaa kolme ylitystä per sekunti.
Lisätiedot
Osuuskauppa Keula, toimialajohtaja Sami Junnila puh. 044 0721 373
Osuuskauppa Keula, ryhmäpäällikkö Emmi Palm puh. 050 360 3943
Artikkelin kuva: HOK-Elanto/Anssi Vuorelainen
- Rauman Prismakeskus ma–pe 9–17
- Euran S-market ma 9-17
- Laitilan S-market to 9–17
Pallo-Iirot ja Osuuskauppa Keula ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Keulan asiakasomistajaeduista pääsee nauttimaan myös jalkapallokansa.
Osuuskauppa Keula on raumalaisille tuttu näky urheilupiireissä. Useamman raumalaisen urheiluseuran kumppanina toimiva Keula toimii jatkossa myös Pallo-Iirojen kumppanina. S-Etukorttia näyttämällä saa aikuisten pääsylipusta 2 € alennuksen. Osuuskauppa Keulan asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Johanna Sainio kertoo, miksi juuri nyt oli oikea aika aloittaa yhteistyö myös Pallo-Iirojen kanssa.
– 120-vuotiaan Osuuskauppa Keulan omistavat Rauman seudulla asuvat paikalliset yksityishenkilöt. Yhteensä omistajia on 32 000. Omistuspohjan takia alueellinen vaikuttaminen ja seudun elinvoiman tukeminen on Keulalle ensiarvoisen tärkeää. Osuuskaupan tulos palautuu asiakasomistajille eri muodoissa. Tunnetuin on Bonus, mutta tuemme vahvasti paikallisia urheiluseuroja, yhdistyksiä, koululuokkia ja jaamme esimerkiksi mittavan määrän ruoka-apua. Raha jää seudullemme.
– Pallo-Iirot on Satakunnan suurin jalkapalloseura ja alueellisesti vahva liikuttaja. Osuuskauppa Keula juhlii tänä vuonna 120-vuotista historiaansa, joten tämä vuosi on erinomainen hetki käynnistää ”suuren luokan” yhteistyö myös sadan vuoden ikää lähestyvän jalkapalloseuran kanssa.
Yksi Keulalle tärkeimmistä arvoista on luonnollisesti asiakasomistajien palkitseminen. Tuleva kesä antaakin Keulan asiakasomistajille uuden tavan nauttia Keulan eduista.
– Keula on mukana tukemassa paitsi seudun harrastustoimintaa, myös menestyksekästä kilpaurheilua. Rauman Lukko, Rauman Fera ja Rauman SalBa saavat seurakseen nyt Pallo-Iirot. Urheilu liikuttaa myös ottelutapahtumissa laajaa joukkoa, kirjaimellisesti. Haluamme olla asiakasomistajiemme arjessa ja juhlassa mukana, urheilu tarjoaa elämyksiä ja seudullista yhteishenkeä. Kotiseuturakkautta parhaimmillaan!
– S-Etukortilla saa Pallo-Iirojen ottelutapahtuman sisäänpääsylipusta alennusta kaksi euroa. Lisäksi ottelutapahtumissa keulitaan koko kesä! Sainio odottaakin jo, mitä kumppanuus tuo tulevaisuudessa tullessaan.
– Pienistä puroista syntyy suuria jokia. Keulan toimialue ulottuu Rauman lisäksi Euraan, Eurajoelle, Laitilaan, Pyhärantaan ja Säkylään. Pallo-Iirot on seura, jonka toiminta ulottuu koko Rauman seudulle ja Satakuntaan. 1300 ihmistä liikuttavan seuran yhteistyö on vahvaa muiden paikallisseurojen kanssa ja juniorityöhön panostetaan. Keula on totta kai mukana myös juniorien toiminnassa, esimerkiksi tarjoamalla pelien ”Keulahahmoille” Fair Play -lahjakortteja. On ilo olla mukana!
Myös Pallo-Iirojen myynti- ja viestintäpäällikkö Teemu Vehviläinen on tyytyväinen uuteen kumppanuuteen.
– Tämä on hieno pelinavaus uuteen kumppanuuteen. Neuvottelut eivät olleet vaikeat, kun molemmilla oli samankaltaiset ajatukset siitä, mitä toiselta odottaa. Olen todella iloinen, että Keula näkee seuramme tukemisen sekä toimintamme asiakasomistajilleen arvokkaana!
Miesten ja naisten edustusjoukkueiden otteluissa S-Etukorttia näyttämällä 2€ alennus aikuisten pääsylipuista!
S-ryhmän ruoan verkkokauppa S-kaupat aloittaa päästöttömät pikatoimitukset sähköllä toimivilla kuljetusroboteilla vaiheittain kevään ja kesän aikana. Kumppanina robokuljetuksissa on Starship Technologies, joka on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja. Nopeat robokuljetukset ovat osa S-ryhmän ruoan verkkokaupan pitkälle tulevaisuuteen katsovaa sekä asiakkaiden toiveisiin perustuvaa kehitystyötä.
Robokuljetuksilla vastataan asiakkaiden toiveeseen saada erityisesti kaupunkialueilla ostokset nopeasti kotiin kuljetettuna. Robotit kuljettavat ostokset asiakkaalle keskimäärin tunnissa tilauksesta. Robokuljetukset ovat saatavilla S-kaupat-sovelluksessa, jonka voi ladata ilmaiseksi App Storesta ja Google Play Storesta.
Ensimmäisessä vaiheessa , jossa robotteja pilotoitiin menestyksekkäästi viime vuonna. Seuraavassa vaiheessa kesän aikana robokuljetukset alkavat kuudessa osuuskaupassa Tampereella, Turussa, Porissa, Raumalla Sale Syväraumankadulla ja Sale Lahdenkadulla, Jyväskylässä ja Oulussa. Tavoitteena on, että robokuljetukset tulevat asiakkaiden saataville tulevaisuudessa vielä laajemmin.
– Nopeiden toimitusten kysyntä kasvaa voimakkaasti ja se näkyy myös meidän tulevaisuudensuunnitelmissamme. Starshipin robottiteknologian avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme ostokset nopeasti ja luotettavasti kuljetettuna ympäri Suomea ja vieläpä melko ihastuttavalla tavalla, CDO Jarkko Kyttänen S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.
Itsenäiset robotit ovat tulevaisuuden kuljetusmuoto
S-ryhmän kumppanina robokuljetuksissa on Starship Technologies, joka on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä. Starshipin robotit suunnittelevat reittinsä tekoälyn ja GPS-paikannuksen avulla. Robotti tuntee ympäristön ja reittien kaikki yksityiskohdat, myös teiden ylitykset, ja tekoälyn avulla se oppii koko ajan lisää ympäristöstä. Robotit tekevät yli 140 000 tienylitystä joka päivä eri puolilla maailmaa.
Starshipin robotti toimii itsenäisesti, mutta ihminen monitoroi sitä ja voi ottaa sen hallintaansa milloin tahansa. Robotit kulkevat itsenäisesti 99 prosenttia ajastaan. Robotissa on 12 kameraa, ultraäänisensoreita ja tutkia. Se hyödyntää tietokonenäköä ja teknologiaa, joka tunnistaa eri esteet. Robotti pysähtyy nopeasti esteen havaittuaan.
Akkukäyttöiset robotit ovat tehneet vuodesta 2018 alkaen yli 4 miljoonaa itsenäistä toimitusta vähentäen samalla hiilidioksidipäästöjä ja liikenneruuhkia kaupungeissa.Starshipin yli 2000 robottia kuljettavat tuhansia toimituksia päivittäin yli 50:llä palvelualueella eri puolilla maailmaa.
– Olemme innoissamme voidessamme laajentaa kumppanuuttamme S-ryhmän kanssa useille paikkakunnille Suomessa. Onnistunut yhteistyö Espoossa viime vuonna osoitti, että robottitoimituksille on todellinen kysyntä suomalaisten keskuudessa. Uskomme, että ihmiset eri paikkakunnilla ottavat innovatiivisen palvelumme omakseen ja kuljetuspalveluista tulee olennainen osa heidän arkeansa. Suomi on myös Starshipin ”kotimarkkinat”, sillä Helsingin tutkimus- ja tuotekehityskeskuksellamme on keskeinen rooli robottien suunnittelussa ja kehittämisessä, sanoo Starship Technologiesin pääjohtaja Alastair Westgarth.
S-kaupat on suosituin ruoan verkkokauppa
S-ryhmän ruoan verkkokauppa on kehittynyt merkittävästi parin viime vuoden aikana. Vuoden 2022 alussa avattiin S-kaupat-palvelu, jota verkkokaupan liiketoiminnan, teknologian, designin asiantuntijat kehittävät jatkuvasti asiakkaiden palautteiden ja toiveiden perusteella.
Ruoan verkkokauppa on saatavilla osoitteessa s-kaupat.fi ja s-kaupat-sovelluksessa. Säännöllisesti ruoan verkkokauppaostoksia S-kaupat-palvelusta tekevät jo kymmenet tuhannet asiakkaat. Suurten viikko-ostosten tilaaminen on erityisesti perheiden suosiossa. Nopeat pikatoimitukset palvelevat erityisesti täydennysostoksissa ja heräteostoissa. Viime vuoden aikana palvelun asiakastyytyväisyys lähes tuplaantui.
– Ruoan verkkokauppa on selvästi vakiinnuttanut asemansa asiakasomistajien keskuudessa. Asiakastyytyväisyyttä mittaava CSAT-luku on tällä hetkellä 79 ja erityisen tyytyväisiä olemme siitä, että negatiivista palautetta ei tule juuri lainkaan, Kyttänen kuvaa.
S-kaupat-palvelun suosion kasvusta kertoo myös S-ryhmän ruoan verkkokaupan nousu takaisin markkinajohtajaksi.
– S-ryhmän ruoan verkkokaupassa katseemme on pitkällä tulevaisuudessa. Panostamme verkkokaupan asiakaskeskeisyyteen, kannattavaan kasvuun, palvelun varmuuteen ja nopeuteen automaation ja robottiteknologian avulla, Kyttänen toteaa.
Automaation saralla tapahtuukin tulevina vuosina paljon: Kaupparyhmän ensimmäiset automaatioavusteiset ruokaostosten keräilyvarastot aloittavat toimintansa HOK-Elannon ja Pirkanmaan Osuuskaupan toiminta-alueella vuonna 2024.
#robokuljetus
Mediatiedote 26.4.2023
KEULAN HALLITUKSELTA VIHREÄÄ VALOA EURAJOELLE
Keula päätti toteuttaa suurinvestoinnin
120-vuotias Osuuskauppa Keula on panostanut myymälä- ja ravintolaverkostoonsa vahvasti viime vuosina. Viimeisimpänä suunnittelupöydällä on ollut Eurajoen uuden S-marketin rakentaminen. Keulan hallitus hyväksyi yhdeksän miljoonan investointisuunnitelman tiistain 25.4. kokouksessaan.
Rakennustyöt tontilla käynnistetään saman tien ja valmista tulee kesään 2024 mennessä. Urakoitsijoiksi on valittu Keulan toimintatapojen mukaisesti toimialueemme urakoitsijoita.
S-marketin neliöt kaksinkertaistuvat, parkkitila moninkertaistuu, valikoima laajenee ja uusi ruokatori palvelee myös lounas- ja kahvila-asiakkaita. Energiatehokkaan rakennuksen katolle asennetaan aurinkovoimala, ja pihaan saadaan uusi ABC:n tankkauspiste laajalla polttoainevalikoimalla. Tontille on suunnitteilla myös ABC Carwash -autopesuyksikkö.
Osuuskauppa Keula juhli viimeksi harjannostajaisia Eurajoella vuonna 2000, kun nykyinen S-market rakennettiin. Nyt 23-vuotias kaupparakennus on käynyt liian ahtaaksi ja Keulan hallitus vahvisti suunnitelman kokonaan uuden marketyksikön rakentamiselle keskustaan vanhan 8-tien varteen. Hanke käynnistyy välittömästi tontin maanmuokkaustöillä. Urakoinnista vastaavat Maarakennus Jalonen Oy, Rauman RS-Rakennus Oy, Sähköurakointi Simpanen, Satatech Talotekniikka Oy, LVT-Putki Oy sekä LVI-Säätölaitepalvelu Mäkinen Oy.
Eurajoen uusi myymäläkiinteistö lämpenee maalämmöllä ja katolle asennetaan aurinkovoimala, jonka kokonaisteho on noin 150 kWp. Valaistus toteutetaan led-valaisimilla. Kiinteistöön rakennetaan hukkalämmön talteenotto vähentämään lämmitystarvetta. Kylmälaitos tulee olemaan energiatehokas hiilidioksidilaitos.
-Kiinteistön rakentavat toimialueemme urakoitsijat ja rakennuksen energialuokitus tulee olemaan A-luokka. Siitä olemme erityisen ylpeitä, toteaa Keulan toimitusjohtaja Mika Marttila.
Rakennettavan kiinteistön koko on lähes 3000 neliötä. S-marketin liiketoiminnan neliöt kaksinkertaistuvat nykyisestä, joten valikoimat kasvavat merkittävästi kaikissa tuoteryhmissä. Piha-alueelle saadaan nykyiseen S-marketiin verrattuna moninkertainen määrä leveitä parkkipaikkoja.
-Uuden S-market -konseptin mukaiseen myymälään tulee paikkakunnan suurin ruokatori ja kahvila. Lounasta voi nauttia S-marketin ruokatorin yhteyteen valmistuvassa lounaskahvilassa. Lisäksi tavoitteena on tarjota eurajokelaisille erittäin kilpailukykyinen hintataso, lupaa toimialajohtaja Sami Junnila.
Uusittu S-market tarjoaa asiakkaille tilavan ja selkeän myymälän nykyaikaisilla kalusteratkaisuilla. Verkkokauppaostokset ovat noudettavissa helposti sisäänkäynnin yhteyteen tulevista lokerikoista, jotka palvelevat asiakkaita laajoin aukioloajoin.
Uuden ABC automaattiaseman polttonestevalikoima laajenee merkittävästi. Uusia laatuja tuodaan mittarikentälle 3 kpl: E85, uusiutuva diesel ja polttoöljy. Laatuja tulee siis yhteensä 6 eli kattava valikoima autoilevien asiakkaiden tarpeisiin. Lisäksi liikekeskukseen tulee suurteholatauspisteet sähköautoille.
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Mika Marttila, puh. 044 733 0210 (26.4. klo 14 jälkeen)
toimialajohtaja Tanja Paloluoto, puh. 0440 313 160
toimialajohtaja Sami Junnila, puh. 0440 721 373