Keulan suunnittelupöydällä Laitilan liikekeskuksen uudistaminen


20.1.2021

Osuuskauppa Keula on panostanut myymälä- ja ravintolaverkostoonsa vahvasti viime vuosina ja tällä hetkellä suunnittelupöydällä on Laitilan liikekeskuksen uudistaminen. 12 vuotta sitten rakennetut tilat on tarkoitus uusia kauttaaltaan ja tilankäyttöä parantaa. Liikekeskukseen suunnitellaan myös uusia vuokratiloja. Investointisuunnitelma pyritään saamaan valmiiksi talven aikana.

Keula on tehnyt muutoksia Laitilan osalta jo viime vuonna, kun ravintolaliiketoiminta päätettiin keskittää toistaiseksi vain Hesburgeriin. Laitilan Tuvan toiminta päättyi vuoden vaihteessa.

Liikekiinteistön vanhemman osan tiloissa on tehty syksyn aikana mittavia perusparannustöitä, kun Laitilan seurakunta ja Keula solmivat kesällä tilojen vuokrasopimuksen. Seurakunta pääsee muuttamaan uusiin tiloihin helmikuun alussa.

Osuuskauppa Keulan tavoitteena on löytää Laitilaan asiakkaiden kannalta toimivimmat ratkaisut ja parantaa samalla liikekiinteistön energiatehokkuutta.