VIRKUNE – Keulan asiakkaille kehitetty terveellinen välipalajuoma nyt kaupoissa


16.2.2022

Osuuskauppa Keula haluaa olla mukana edistämässä asiakkaidensa terveellisiä elämäntapoja. Erityisenä kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret, joiden terveellisiin kulutustottumuksiin vaikuttaminen kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Erilaiset välipala- ja urheilujuomat ovat tällä hetkellä erittäin suosittuja kuluttajien keskuudessa, joten Keulassa haluttiin lanseerata ikioma lasten makuun sopiva raikas ja terveellinen vitamiinijuoma. Kehitystyöstä vastasi suomalainen Foodwest Oy, joka on S-ryhmässä tunnettu esimerkiksi Suomalainen menestysresepti -ohjelman tuotteiden kehitystuesta.

  • Lähdimme viime kesänä ideoimaan vitaminoitua juomavaihtoehtoa yhdessä raumalaisen Foodwestin asiakkuuspäällikkö Tuomas Kärjen kanssa. Foodwest on elintarvikealan toimijoihin erikoistunut tuotekehittäjä, joten sen vuoksi käännyimme heidän puoleensa. Halusimme Keulan kauppojen juomahyllyyn paikallisen, terveellisen ja raikkaan juomavaihtoehdon. Projektin edetessä huomasimme, että tämä juomahan sopii kaikenikäisille kuluttajille, vaikka ensin suunnittelimme sitä lapsille ja nuorille, kuvailee Osuuskauppa Keulan toimialajohtaja Sami Junnila projektin alkuvaiheita.
  • Lähtöajatus tuotekehityksen näkökulmasta oli luoda raikkaat ja vitaminoidut juomat, joissa käytetään laadukkaita mehu-raaka-aineita. Annettujen lähtötietojen pohjalta syntyi kaksi makua, jota poikkeavat onnistuneesti toisistaan sekä maun että vitamiiniprofiilien osalta. Vastustuskykyyn syntyi raikkaan hapokas tyrni-inkivääri-kurkuma, jossa lisätyn C-vitamiinin ja sinkin lisäksi käytetään muun muassa tyrnitäysmehua. Toiseksi mauksi kehitimme piristävän ja makean täyteläisen mustikka-punaherukan, jossa on D-vitamiinin ja magnesiumin lisäksi käytetty mustikka- ja punaherukkatäysmehua, kertoo tuotekehittäjä Vesta Mäki Foodwestista.

VIRKUNE  -vitamiinijuomaa myydään kaikissa Keulan osuuskauppa-alueen päivittäistavarakaupoissa. Juoman nimen ja etikettien ulkoasun on suunnitellut paikallinen mainostoimisto Mediakumppanit Oy yhteistyössä Osuuskauppa Keulan kanssa. Välipalajuoma on pullotettu kierrätettävään ja pantilliseen 250 ml muovipulloon. Pullossa on kierrekorkki, ja se säilyy huoneenlämmössä. Juomapullon hinta on 2,49 € (sis. pantti 0,10 €). Tuotteen mainoskasvona on Keulan kummipelaaja Mikko Petman Rauman Lukosta. Juomien maut ovat mietoja ja pehmeitä, jotta ne maistuvat myös perheen pienimmille. Tuotteissa ei ole lisättyä sokeria.